tiistai 25. elokuuta 2015

Mustikka-suklaakakku (tai muffinsit)


  • 150g maidotonta leivontamargariinia
  • 1½ dl vettä
  • 2-3 dl sokeria vastaava määrä makeutusta (steviaa, kookossokeria, agavesiirappia tai hunajaa)
  • 3 dl gluteenittomia jauhoja (tummia Jyttejauhoja riittää 2 dl)
  • 3 rkl kaakaojauhetta
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 tl vaniljasokeria (tai vaniljauutetta)
  • 2 luomumunaa
  • Maun mukaan mustikoita, vadelmia tai muita sattumia (n. 1/2 - 1 dl yleensä riittää)
  • Voiteluun esim. kookosöljyä ja kookoshiutaleita


Laita uuni lämpiämään (175 C).
Voitele kakkuvuoka, jauhota. Kookosöljy ja kookoshiutaleet käyvät mainiosti, mutta toki leivontamargariinia ja gluteenittomia jauhoja voi niiden puutteessa käyttää tai jos kookos ei maistu.
Sulata margariini kattilassa. Lisää vesi ja anna kiehahtaa. Jos käytät nestemäisiä makeutusaineita (hunajaa, agavesiirappia, vaahterasiirappia tms.), sen voi sekoittaa tähän seokseen. Tarkista, mikä määrä on sopiva suhteessa sokerin määrään, esim. hunajaa tarvitaan 3/4 sokerin määrästä, agavesiirappia vain 1/2. Paras tulos tulee sekoittamalla eri makeutusaineita. Tarkista makeus lopuksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Vatkaa munien rakenne rikki (ei tarvitse vaahdottaa).
Lisää munat kuiviin aineisiin, sitten vesi-voi. Sekoita/vatkaa.
Kaada vuokaan ja laita väliin mustikoita tms.
Paista 175C n. 30 min.
Säilyy huoneenlämmössä useita päiviä (tai meillä ei kyllä säily, kun se loppuu jo aiemminJ)


Tämä kakku sopii vuokaan, joka on halkaisijaltaan noin 24 cm tai tavalliseen kuivakakkuvuokaan. Isompaan vuokaan (26-28 cm) olen kasvattanut ohjetta yhdellä kolmanneksella eli voita 200g, vettä 2dl jne.) Silloin paistoaika on 40-45 min. Muffinsien paistoaika on noin 20 minuuttia.

Aamun mustikkapirtelö

Kuva Markku Heikkilä
















Yleensä heitän pirtelöön marjoja, hedelmiä, siemeniä ja pähkinöitä miettimättä sen kummemmin suhteita, mutta tässäpä esimerkki, mitä maukkaaseen aamupalaan voisi tulla. Maistuu lapsillekin ja tällä jakselee aika hyvin lounaaseen saakka.

1 banaani
1,5 dl tuoreita tai jäisiä mustikoita
1 rkl chia-siemeniä
2 rkl seesaminsiemeniä
kourallinen pähkinäsekoitusta
2 dl kaura- riisi- tai soijamaitoa

Jos pirtelön ei tarvitse olla gluteeniton, sekaan voi laittaa kauraleseitä. Marjoja ja siemeniä vaihtelemalla saa vähän twistiä, ja esimerkiksi avocado sopii tähän hyvin. Kun hemoglobiinia piti saada raskauden aikana nousemaan, lisäsin pari ruokalusikallista nokkosjauhetta.

Lempeän tulinen linssi-kookoskeitto

Ohjeesta tulee noin 8 annosta. Teen usein ison annoksen sosekeittoa, koska sitä on helppo pakastaa. Näin saan toisinaan vapaapäivän safkahommista. Mutta jos ei omista viiden litran kattilaa, ohjeen voi hyvin puolittaa.

1/2 dl oliiviöljyä
1 tl     chilitahnaa tai chilijauhetta
1 tl     raastettua inkivääriä
1 tl     korianteria tai garam masala -maustesekoitusta
400 g porkkanaa
100 g selleriä
100 g palsternakkaa
3        sipulia (reilun kokoisia)
3-6    valkosipulinkynttä
1 kg  tomaattimurskaa
6 dl   vettä
400 g punaisia linssejä
3       kasvisliemikuutiota tai 4 tl yrttisuolaa
500g kookosmaitoa

Kuori ja paloittele porkkanat, selleri, palsternakka, sipuli ja valkosipuli. Kiehauta öljyssä chili, inkivääri ja korianteri/garam masala ja lisää paloitellut vihannekset. Kääntele hetki ja lisää tomaattimurska ja vesi. Keittele miedolla lämmöllä vihannekset lähes pehmeiksi ja lisää linssit. Kun linssit ovat kypsät, mausta suolalla/liemikuutioilla. Soseuta tasaiseksi esim. sauvasekoittimella ja lisää lopuksi kookosmaito.

Sopan voi höystää esim. paahdetuilla auringonkukan ja kurpitsansiemenillä tai jos ruuan ei tarvitse olla vegaania, vaikkapa turkkilaisella jogurtilla.





Miksi ihmeessä yksi ruokablogi lisää?

Ruokaohjelmia, ruokablogeja ja reseptisivustoja on jo pilvin pimein. Miksi siis tarvitaan yksi lisää?

Koska:
1) On kätevää, kun omat mielireseptit löytyvät samasta paikasta, ehkä paremmassa järjestyksessä kuin jo kovia kokeneessa ruutuvihossani
2) On myös helpompaa jakaa reseptejä kysyville, kun muistaa osoitteen, josta ne löytyvät
3) Lähes kaikki muualta löytämäni reseptit ovat sellaisia, joita joudun tuunaamaan

Tämä blogi on siis ensisijaisesti sähköinen keittokirjani, mutta olen iloinen, jos joku muukin ruokarajoitteinen saa siitä iloa. Osa resepteistä on kopioitu muualta, silloin saakoon kunnian se, jolle se kuuluu.

Pääosa resepteistä on gluteenittomia, vegaaneja ja sokerittomia. Ehkä jossain postauksessa kerron lähemmin, mistä tämä kombinaatio tulee. Osa on lisäksi soijattomia ja pähkinättömiä, koska sellaistakin yliherkkyyttä taloudestamme löytyy. Jos löytää hyvän ja kohtuullisen helpon reseptin, joka on näissä kaikissa asioissa -ton, se on aarre joka kannattaa säilöä sähköiseen arkistoon.

Kuvia blogiini ottaa pääasiassa valokuvaaja-mieheni. Jos seassa on heikkolaatuisempia otoksia, ne ovat omaa käsialaani ja otettu tilanteessa, jossa huonokin kuva on parempi kuin ei kuvaa lainkaan.

Tätä blogia on haudottu jo kauan. Nyt se viimein kuoriutuu.